perjantai 25. joulukuuta 2015

Itsetehdyt joululahjat

Tein tänäkin vuonna lähes kaikki joululahjat itse. Jotakin kaupasta ostettuakin sujahti mukaan. Esimerkiksi veljenpoika sai pehmeän paketin lisäksi muutaman lelun, hän kun vakuutti, että koulun ensimmäinen "kiltteystodistus" tulee olemaan hyvä.

Nyt kaikki ovat ehkä pakettinsa avanneet ja uskallan julkistaa joululahjat (paitsi mies, mutta luotan siihen, että ei käy blogissamme pyörimässä). Otahan siis suklaat esille ja käperry sohvan nurkkaan viltin alle lukemaan, tästä tulee pitkä päivitys.

Aloitetaanpa perheen lahjoista. Miehelle ompelin T-paidan. Tilasin tätä varten Pehemiältä Vanhat autot -luomutrikoota. Kuosin on suunnitellut Sanni Takkinen. Olipa hyvä, että minulla oli ripoteltuna muutamia lomapäiviä pitkin syksyä. Sain kankaan tilattua salaa, pestyä salaa, leikattua salaa ja ommeltua salaa. Tai näin ainakin kuvittelen =D Katsotaan mikä on paidalle tuomio. Meillä on tapana miehen kanssa jakaa lahjat toisillemme uutenavuotena. Käytin tässä apuna Ottobre 5/2014 Everyday Luxe -hupparin kaavaa. Lyhensin hihoja ja nostin kaula-aukkoa ylemmäksi. Kaula-aukon huolittelin resorilla.



Verson Puodin kangas Mummolan tuntu on minun suosikkikankaani. Kuosin on suunnitellut Elisa Tuohimaa. Olin tilannut kangasta musta/harmaana joustocollegena ja hautonut sitä jonkin aikaa kaapissa. Raaskin käyttää sen joululahjoihin ja ompelin samisteluhupparit veljelle ja veljenpojalle. Veljen hupparin kaava on Joka tyypin kaavakirjasta. Kavensin kaavaa aika reilusti. Käytin tässä ensimmäistä kertaa sirkkoja hupparin nyöriä varten. Kyllä jännitti reiän tekeminen kankaaseen sen verran, että poskia kuumotti, mutta onnistuin sentään!




Veljenpojan huppari on tehty Ottobre 3/2014 kaavan Dinosaur mukaan.



Isä toivoi sopivasti jokin aika sitten, että tekisin hänelle samanlaisen pipon, mitä olen tehnyt paljon muillekin. Musta trikoo oli aivan loppu, joten päädyin tekemään sen metsän värisestä trikoosta. Yksiväriset trikoot olen hakenut Jyväskylän kangaskaupasta, sillä mielestäni heidän kotimainen singletrikoonsa on hyvää. Koristeena on virkkaus, jossa on mukana heijastinlankaa. Lisäksi tein isälle pannunalusen teekannua varten. Tähän ohje löytyy Ihana -lehdestä 4/2015.







Tein äidille viime vuonna legginsit. Hän on tykännyt niistä niin, että ajattelin tehdä sellaiset taas. Erilaisesta kankaasta tällä kertaa. Kankaana käytin Verson Puodin Jemmaa (joustocollege). Kankaan on suunnitellut ehkäpä lempisuunnittelijani Leena Renko. Minun piti tehdä tästä itselleni joulumekko, mutta aika loppui kesken. Siellä ne palaset odottelee kaapissa =) Kaavana toimi hyväksi havaittu Ottobren Sammalikko, lehti 5/2014. Äidin pakettiin päätyi myös virkatut tossut. Tein ne tällä ohjeella. Lankana käytin Novitan 7 veljestä. Pienet korviksetkin äiti sai.







Seuraavaksi sitten ystävien lahjat. Tilasin jokin aika sitten itselleni Virkkuri 2 -kirjan. Siinä oli monta viehättävää laukun ohjetta ja niinpä päädyin hankkimaan kalastajanlankaa ja tekemään laukkua nimeltä pieni kuusiokassi. Kirjan mukaan tämä on nopea tehdä. Todettakoon, että nopea on suhteellinen käsite. Aloitin tämän muistaakseni kesälomalla =D Toki tein paljon muutakin välillä, mutta tuntui, ettei tämä valmistu ikinä. Kokeilin ensimmäistä kertaa kirjovirkkausta tätä tehdessäni. Kiva tekniikka, aion käyttää jatkossakin. Kassia en kyllä ihan heti ala virkkaamaan! Kahvat tähän ostin Toivolan Vanhalta Pihalta Titityy -liikkeestä. Ajatuksena oli nahkaiset, mutta kyllä nuo kullanvärisetkin tähän minusta käy hyvin.



Ystävän tyttö sai pipon ja korun. Pipossa käytin Pehemiän rupupussista saatua Siiri & Myyry -trikoota. Kankaan on suunnitellut Anniina Isokangas. Koristeeksi laitoin pinkin ruusukkeen. Lisäksi tyttö sai korun, jonka olen aiemmin esitellyt pääblogin puolella. Koru on solmittu kuminauhaan, joten se sopii pienen tytön koruksi.



Kempeleeseen lähti ystävälleni joulupaketti postin kautta. Kirjovirkkaukseen kun olin jo tutustunut, niin virkkasin hänelle pussin puhelinta varten. Malli on ihan omasta päästä. Lisäksi virkkasin nauhan, johon pussin voi ripustaa. Toki nauhaa voi käyttää pelkästään avainnauhana. Laitoin pakettiin mukaan myös pari tällä tavalla tehtyä rannekorua.





Erään ystäväni mies on samassa paikassa töissä kun minun mies. Meillä on siis ihan oma postipalvelu ja sitä käytettiin joulupakettienkin kanssa. Tämä ystäväni tykkää neuloa sukkia, joten ostin hänelle sopivan kirjan. Pitäähän sitä jotain itsetehtyä olla mukana, joten sujautin sekaan avainnauhan. Tähän olen tehnyt aiemmin ohjeen. Jos virkkuusormea kutittaa, ohje löytyy täältä.



Lopuksi vielä Hannan lahja. Hanna pitää maatuskoista, joten lähdin suunnittelemaan lahjaa maatuskateemalla. Jyväskylän kangaskaupasta löytyi maatuskatrikoota. Siitä Hanna saa ommella itselleen jotain. Tein maatuska-aiheiset korut eli piirsin maatuskat paperille ja liimasin päälle lasikapussin. Nämä korut olen esitellyt aiemmin tarkemmin pääblogin puolella. Syksyllä löysin blogin nimeltä NurinKudin. Siellä huomasin aivan ihanat maatuskasukat. En ole pitänyt neulomisesta, mutta sukat olivat niin hurmaavat, että päätin kokeilla. Ostin uudet puikotkin, koivuiset. En tiedä johtuiko siitä, mutta neulominen oli mukavaa. Pelottavaa, nytkö innostun siitäkin? Maatuskasukkiin ohje löytyy siis NurinKudin blogista. Lankana käytin Novitan 7 veljestä. Eihän näistä nyt ihan täydelliset tulleet, mutta olen silti ylpeä itsestäni, kun en muista milloin olisin viimeksi neulonut.





Kun yhdistyy käsityöhulluus ja jouluhulluus, pitää paketitkin tietysti paketoida persoonallisesti. Laitoin koristeeksi fimosta askarreltuja piparkakkuja tai piparminttutankoja. Laitoin niihin narun, jotta ne voi halutessaan ripustaa kuuseen. Piparminttutankojen ohje oli myös lehdessä Ihana 4/2015.



Mukavia pyhiä!

- Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päiväämme!