tiistai 1. maaliskuuta 2016

Värihaaste - vastavärien voima

HommaHuone -blogin värihaasteen maaliskuun aiheena on vastavärit ja väripari mustavalkoinen. Melkein kiljuin riemusta, tämä oli minulle tähän mennessä mieluisin aihe.

Olin jo jonkin aikaa sitten leikannut valmiiksi Verson Puodin Jemma -joustocollegen. Tämänkin kuosin on suunnitellut Leena Renko. Kaavana käytin Ehtaa. Työ eteni leikkaamisesta ompeluvaiheeseen hitaasti, sillä mietin millä värillä toteutan hihansuut. Pohdin aluksi mustaa, mutta musta trikoo oli päässyt loppumaan kaapista. Samoin oli punaisen laita ja valkoinen tuntui jotenkin liian pliisulta. Halusin saada mekon valmiiksi ja tuijottelin kangaskasaani. Silmäni osuivat metsänvihreään trikooseen ja muistin värihaasteen maaliskuun aiheen. Siinäpä sopiva valinta! Myös hupun sisusta on vihreä.




Nappasiin kuvaan mukaan myös aiemmin tekemäni huivin, koska se sopi väriaiheeseen niin hyvin. Huivi on virkattu salomonin solmuilla Novitan 7 -veljestä langasta.


Kuvaus tapahtui taas maalla ja kuvat otti äiti.

Vastaväripareista juuri vihreä ja punainen on varmasti suosikkini, koska molemmat ovat lempivärejäni yksinäänkin. Kuten on jo useammin tullut mainittua, on inhokkivärini sininen. Kun ajatellaan vastaväripareja, ei sininen ja oranssi kuitenkaan kuulosta epämiellyttävältä. Jos oranssi olisi pääväri, voisi sininen antaa vaatteeseen ilmettä. Väripari mustavalkoinen taitaa itselle olla se vierain. Olen kuitenkin hiljalleen alkanut lämmetä näille väreille ja tilasinkin joulukuussa Verson Puodista monta metriä lempikuosiani Mummolan tuntu -joustocollegea. Ajattelin tehdä siitä mekon ja legginsit. Jospa ehtisin tekemään maaliskuun aiheeseen lisää ompeluksia!

Mukavaa maaliskuuta!

- Riikka

2 kommenttia:

Kommenttisi piristää päiväämme!