maanantai 27. kesäkuuta 2016

Lisää turkoosia

Sosiaalisen median kanavissa on näkynyt niin paljon maksimekkoja, että minunkin teki mieli ommella itselleni sellainen. Ajattelin, että maksimekko ei minulle oikein sovi, koska olen niin lyhyt. Siksi en viitsinyt käyttää kokeiluun lempikankaitani. Kaapista löytyi Pehemiän rupupussista tullutta kangasta, jonka ajattelin sopivan testaukseen. En ollut varma pidänkö kankaasta, koska siinä on turkoosia. Turkoosi on sinisen sävyistä ainoa, josta pidän, ainakin ajoittain. HommaHuone -blogin kesäkuun värinä on turkoosi, joten siksikin kangas sopi ajankohtaan hyvin.

Tein maksimekon yhdistämällä kolme mieluisaa kaavaa. Yläosassa on ruskamekkoa, keskivaiheilla Ottobren Asian Print -mekkoa(lehti 2/2014) ja alaosassa Suuri Käsityö 5-6/2015 -lehden maksimekkoa.

Muistin Pehemiän kankaanpalan pidemmäksi kuin se olikaan. Eipäs riittänytkään maksimekkoon. Laitoin siksi yläosaan turkoosia ja keskelle mustaa trikoota. Tuli oikeastaan aika kiva? Vähän voisi jatkossa olkia kaventaa.

Ja tosiaan... jo viime kesänä mietin, että onko mieltymys siniseen minulla jokin kesään liittyvä häiriötila. Taitaa olla, kun tähänkin piti lopulta lykätä vielä lisää turkoosia :D




Vietin tässä mekossa juhannusta. Tietääkö kukaan muuten tämän Pehemiän kankaan nimeä?

- Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päiväämme!