sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Todellakin retrotakki!

Kävimme äidin ja tädin kanssa alkuvuonna siivoamassa mummon kaappeja. Kaapista löytyi muutamia, ihania vanhoja kankaita. Äiti ja täti arvasivat, että olin niistä tohkeissani ja minä sain ne. Yksi löydöistä oli äidin ensimmäisen oman kodin verhot. Kangas on kuulemma ostettu vuonna 1973.

Säilöin niitä ensin muutaman kuukauden kaapissa ja sitten vasta uskalsin iskeä sakset kankaaseen. Jännitti, että miten saan kaavat kohdistettua niin, että kuviot menisivät jotenkin järkevästi.

Saksimisen jälkeen hillosin kankaita taas kuukausikaupalla kaapissa. En ole ikinä ommellut vaatetta joustamattomasta kankaasta, joten pelotti, että mitä ruttuja saan aikaiseksi (ikinä=aikuisiällä. Kyllä peruskoulussa joku kauluspaitahirviö tuli ommeltua). Lisäksi vetoketju! Voiko sen kammottavampaa ajatusta ollakaan.

Tuli syksy, joten ajattelin, että pakkohan se takki nyt on valmiiksi saada. Kaavana minulla oli Ottobre 2/2015 lehden Everyday Wear -takki. Tuo on muuten hyvä numero. Olen käyttänyt siitä jo kolmea kaavaa ja neljäs on suunnitteilla. Tuossa takkikaavassa ei ole vuorta, mutta minun takkiin sellainen tuli. Minulla ei ollut hajuakaan mitä pitää tehdä, kyllähän sekin hirvitti.

Ryhdyin vaan tuumasta toimeen, enkä tiedä teinkö yhtään oikein. Ompelin ensin vuoren ja sitten päällikankaan. Vuori, vetoketju ja kanttinauha on Eurokankaasta. Jälkikäteen jäin pohtimaan olisiko vuorin ja päällikankaan voinut ommella suoraan yhteen?

Tällainen siitä sitten tuli!



Minun mielestä kohdistukset onnistui hyvin. Mitä te tykkäätte? Tältä näyttää takaa:


Vetoketjunkin ompelu sujui sitten lopulta aika helposti. Kanttasin ensin takin etureunat ja hupun. Siihen kanttinauhaan ompelin vetoketjun. En tiedä teinkö oikein, mutta kivalta se näyttää ja toimiikin :D



Pähkäilin Eurokankaassa tuota vuorikankaan väriä, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut musta. Onneksi valitsin tämän pinkin, sillä se sopii loistavasti tuohon päällikankaaseen. Tikkasin kanttinauhan pinkillä langalla.

Viileät ilmat saa minun puolesta tulla!

- Riikka

2 kommenttia:

  1. Moro, olipa tutun näköinen kangas. Siitä oli meillä verhot ja pöytäliina upouudessa kodissa 1970 Tampereen Nekalassa! Eli niin vanha tuo kuosi on! Hyvännäköinen takkisi, itsekin vielä takkejani ompelen, vaikka olen jo 70+.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen ikkunoissa tämäkin kangas on liehunut, kun äitini aikanaan muutti sinne opiskelemaan.

      Poista

Kommenttisi piristää päiväämme!