keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Värihaaste - valkoinen ja vaaleat sävyt

Eräänä iltana kasvojani puhdistaessani mietin, että taas lentää roskiin yksi vanulappu. Jäin pohtimaan, että viikossa roskaa tulee pelkistä vanulapuista aika paljon. Tämän ajatuksen johdosta etsin netin syövereistä esimerkkejä kestovanulapuista. Muistin, että minulla on tarkoitukseen sopivaa bambulankaa, joten halusin tehdä kestolaput virkaten. Kotivinkin sivuilta löytyikin kiva ohje. Lankani oli paksumpaa, joten muokkasin silmukkamäärää hiukan. Käytin lankaa Anchor Style Bamboolo ja koukun koko oli 4,5. Lankani olivat sopivasti vaaleaa sävyä, joten osallistun tällä HommaHuone -blogin heinäkuun värihaasteeseen. Pääblogin puolelta löytyy vaalea koru ja mekon kappaleetkin on leikattuna, joten ehkäpä vielä yksi postaus tulee heinäkuussa.

En ystävystynyt tämän langan kanssa, sillä lanka on hajoavaa ja välillä oli hankalaa saada koko lanka koukulle. Hermot pysyi kasassa, kun muisti tehdä tarpeeksi löysää.



Vielä en ole ehtinyt testaamaan näiden toimivuutta. Yritän muistaa kirjoittaa kommentteihin, että miltä nämä käytössä tuntuvat.

- Riikka

4 kommenttia:

  1. Oi, nyt on sävyt minun makuuni! Pitäis itsekin tehdä näitä, oon kuullut pelkkää hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea ja kauniskin vielä. Laita sitten tietoa, miten toimii

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat kyllä todella söpöjä kestolappuja. Pitäisi kyllä itsekin ryhdistäytyä tuollaisia tekemään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille =) Nyt olen testannut lappuja sekä meikittömän ihon puhdistukseen että meikin poistoon. Molempiin laput toimivat todella hyvin ja mielestäni iho tuntuu puhtaammalta ja raikkaammalta kuin vanulapun kanssa tehty puhdistus. Todellakin suosittelen!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää päiväämme!