sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lasten Anelmaiset

Tein syksyllä itselleni Anelmaiset. Omiini en virkannut kukkia, koska sitten sukista olisi tullut liian hempeät omaan makuuni. Asia jäi vähän kaivelemaan ja halusin tehdä vielä Anelmaiset kukilla. Tilasin lasten Anelmaisten ohjeen ja aloitin neulomaan sukkia ystäväni tytölle. Valitsin väreiksi violetin, valkoisen, vihreän ja Novitan raitalangan (väri karkki).

Aluksi kävi niin, että noudatin ohjetta sokeasti ja neuloin innolla eteenpäin. Kunnes tarkastelin tekelettäni ja vertasin sitä omaan jalkaani. Varsi oli jo melkein omaan polveen ja sydänkuvio oli kokonaan tekemättä. Ei auttanut kuin purkaa. Toisaalta tämä oli ihan positiivinen juttu. Olen nimittäin kuvitellut, että en osaa purkaa neuletta ja poimia silmukoita takaisin. Mahtava yllätys, osasin sittenkin! Jätin siis osan varren kuviosta pois, jotta sydänkuvio mahtui mukaan.

Kun on "vähän" taipumusta pyrkiä täydellisyyteen, niin hieman häiritsee, että raitalanka ei alkanut toisessa sukassa aivan samasta kohdasta, joten sukat eivät ole sataprosenttisesti samanlaiset. Ehkä kestän.




- Riikka

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Trikootumput

Sain aikapäiviä sitten Hannalta hyvän kaavan, johon voi käyttää kankaiden jämäpaloja. Kaava on lojunut odottamassa inspiraatiota ja nyt se tuli. Tosin tällä kertaa en voinut käyttää jämäpaloja hyödyksi, koska halusin mustat tumput. Sain vision tumpuista, joissa on heijastinkalvolla tehty kuvio. Siksi ajattelin, että musta kangas olisi sopivinta.


Trikoo on Ommellisen luomutrikoota ja resori on PaaPiilta. Koska Big Shot -leikkuri on edelleen toteutumaton haave, ostin Sinellistä kuvioleikkurin kukan kuvalla.


Kaava on Tehtaamon. Minusta nämä oli suhteellisen helppo ja mukava ommella. Ja tuohon heijastinkalvoon ehkä vähän hullaannuin. Jos tekisi itselle violetit tumput ja pipon?



- Riikka

PS: Pitäisi ehkä pitkästä aikaa ommella itselle jotain vaatettakin. Näkisitte sitten mun uudet hiuksetkin =D

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Insuliinit ja pakkaspäivä

Miehelläni todettiin yhdeksän vuotta sitten ykköstyypin diabetes. Kun aikanaan tuli ensimmäiset pakkaspäivät, mietimme, että miten ihmeessä hän saa insuliinit kuljetettua töihin. Avattu insuliinikynä pitäisi säilyttää huoneenlämmössä. Mies laittoi insuliinit villasukkaan, villasukan reppuun ja lähti töihin. Ajattelin silloin, että onhan se mukavampi kuljettaa insuliineja muualla kuin villasukassa ja virkkasin pienen pussin.

Erään tuttuni tytärellä puhkesi hiljattain diabetes. Niinpä virkkasin hänellekin pussin insuliineja varten. Lankana käytin Novitan Isoveljeä.



Nappi on Eurokankaasta ja handmade -merkin sain Tyyne-Esterin joulukalenterista.



Mitään ohjetta minulla ei ollut, vaan pussi muotoutui virkatessa. Jos haluat tehdä vastaavan, niin huikkaa. Voin yrittää tehdä ohjeen.

- Riikka