Verson Puoti on järjestänyt jo jonkin aikaa kuukausittain ompelukerhoja. Olen haaveillut osallistuvani. Nyt viimein toteutin haaveen, kun ajattelin, että lomalla varmasti ehdin ommella sovittuna aikatauluna. Heinäkuun ompelukerhon aiheena oli 100 paitaa puodista ja tehtävänä oli ommella peruspaita.
Olin ajatellut, että haluan ommella paidan itselleni. Niinpä hetken aikaa nieleskelin, kun avasin paketin ja näin minulle osuneen kuosin. Kuosi on kaunis, mutta että itselle! Tuumasin, että haasteet on tehty voitettaviksi ja päätin ommella itselleni yöasun. Se kun oli ollut suunnitelmissa muutenkin.
Paidan kaavana käytin Jujunan Hannaa.
Ompelun edetessä ihastuin kuosiin. Yllättäen sen onkin suunnitellut lempisuunnittelijani Leena Renko. Kuosin nimi on Ahman taika ja kangas on trikoota.
Kangasta jäi juuri shortsien etukappaleiden verran. Pääntien kanttasin pinkillä, koska shortseihin suunnittelin laittavani pinkin narun.
Shortsien kanssa homma ei mennyt kuin Strömsössä. Aivot on kesälomalla ja leikkasin sitten kappaleet väärin. Ei auta kuin tyytyä, sillä kangasta ei riittänyt uuteen kappaleeseen. Saa sitten nähdä tuleeko täydellisyyden tavoittelijalla nämä yllä pelkkiä painajaisia uniin!
Yritin myös hienosti laittaa sirkat, josta olisin narun pujottanut, mutta kehnosti kävi siinäkin. Kangas hajosi kaksi kertaa ja sitten luovutin, koska musta resorikin loppui. Ehkäpä ei ollut tarpeeksi malttia mukana tai riittävän tukevaa tukikangasta sirkkojen pohjalla. Niinpä tein sitten ihan tavalliset napinlävet.
Shortsien kaava on lehdestä Ottobre 2/2015, svetarishortsit.
Hyvää yötä!
- Riikka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shortsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shortsit. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. elokuuta 2017
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Vaatetta veljenpojalle
Olin huhtikuussa käymässä Helsingissä veljenpoikani luona. Hän täyttää elokuussa seitsemän. Kävimme keskustelun, joka eteni suunnilleen näin:
"Riikka, haluatko katsoa mun kanssa Lego -lehteä"
"Joo, katotaan vaan".
"Tuommoista mulla ei vielä oo. Eikä tuommoista."
"Just oot ollut mummolassa ja saanut vaikka mitä, en mä nyt sulle mitään osta... mutta jos vaikka kuukauden päästä lähetän sulle jotain paketissa?"
"Joo. Mullahan päättyy silloin eskari."
Ovela poika. Niin me sitten sovimme, että lähetän hänelle lahjan eskarin päättymisen kunniaksi. Halusin laittaa postipakettiin vaatettakin Chima -legojen seuraksi. Tällainen kesäsetti lähti matkaan.
Hihaton paita. Ohje on ylläri, ylläri, Ottobresta (3/2014, Gecko Games). Kangas on Käpyseltä, ihana Riivalit (luomujerseytä).
Ajatuksena oli tehdä pitkät pöksyt, mutta kangas ei riittänyt, joten päädyin shortseihin. Kangas on tilattu Facebookin Kangashamstereista. Kangas on Sari Ahokaisen Boo! Yksi niistä ihanista kankaista, jotka on pakko käyttää viimeiseen palaseen asti. Ohje on samasta lehdestä (Grasshopper jerseyshortsit).
Minun oli jo jouluksi tarkoitus ommella tästä kissakankaasta paita. Silloin en ehtinyt, joten ajattelin että meneehän tämä viileinä kesäiltoinakin. Kaava löytyi jälleen Ottobresta (4/2004, T-paita). Kangas on Pehemiältä. Kangas on neulosta ja nimeltään Metsäkissa. Omasta mielestäni tästä tuli hurmaava!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)