lauantai 7. marraskuuta 2015

Mun ekat Ehtat

Mietin pitkään tilaisinko itselleni Ehta -kaavan. Miksi tilaisin, kun minulla on jo Ruska ja uusimmassa Ottobressa oli myös kivoja kaavoja. Ajatus raglanhihoista ja hupusta vei voiton ja päädyin tilaamaan. Onneksi. Samasta kaavasta voi tehdä mekon, paidan tai tunikan. Kaavan voi tilata täältä.

Vielä pidempään olen miettinyt, että kykenenkö laittamaan blogiin kuvia itsestäni. Vaatteet ei näytä oikein miltään, kun ne roikkuu rekissä. Joten, vaikka en ulkomuodostani tykkää, niin läjäytetään tänne kaikkien katseltavaksi =D

Viime päivityksessä hehkutin, kun voitin ihania kankaita Kuosiverstaan arvonnassa. Tein niistä tunikan. Kaavana siis Ehta.




Elokuusta asti kaapista on tuijotellut Verson puodin Taalainmaan heppa -kangas. Kangas on velouria ja kuosi on Leena Rengon suunnittelema. Olin ajatellut tästä kankaasta hupullista mekkoa ja kokeilin ehtaa. Tuli kiva!





Olen käymässä vanhempieni luona ja kuvat otti äiti.

- Riikka

2 kommenttia:

Kommenttisi piristää päiväämme!