lauantai 24. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta!

Tänä kesänä olen viehättynyt maksimekoista. Yksi on nyt valmis, kaksi muuta on mielessä. Hihaton maksimekko on oikein oivallinen juhannusvaate, kun vetäisee villatakin päälle!


Kangas on Ikasyrin trikoota. Kaavana on Suuri Käsityö 5-6/2015 lehden maksimekkokaava. Jotta sain kankaan näin, että eriväriset pallot tulevat etu- ja takakappaleelle, jouduin tekemään takakappaleen kahdesta osasta. Toisaalta se näyttää notkoselälle vain sopivan.


Kuvat käytiin ottamassa Harjulla. Kaupunkijuhannus siis.


- Riikka

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Robottia paitaan

Kaapissani on kankaita niin paljon, että meinaavat kaatua päälle, kun avaa oven. Yksivärisistä tahtoo silti olla aina huutava pula. Miehen kotihousut kirjaimellisesti hajosivat päälle ja niinpä lupasin, että voin ommella hänelle uudet. Sitä varten oli tietysti hankittava kangasta. Ommellisen kankaat ovat tällä hetkellä suosikkejani hyvän laadun vuoksi. Pitkään yritin ehtiä kaupalle, mutta aina torstait olivat kiireisiä ja niinä lauantaina, kun liike oli auki, onnistuin olemaan poissa kotoa. Niinpä päädyin tilaamaan netistä (ja myöhemmin huomasin, että nettitilauksen voisi noutaa liikkeeltä sovittuna aikana). Kun tilaa, ei tietenkään voi tilata vain sitä yhtä yksiväristä kangasta. Niinpä tilailin Giraffe -kangasta ja kangasta synttärimekkoa varten. Se olisikin kohta ompeluvuorossa.

Lupasin miehelleni, että voin ommella myös paidan, jos hän valitsee kankaan. Kohta ollaan oltu yhdessä 19 vuotta ja silti hän jaksaa aina yllättää. Taddadaa, valinta oli:



Mieheni ei ole tosikko! Valinta oli Sari Pelhon suunnittelema Robotti -kangas. Kangas on digitrikoota.

Hihoihin valitsin mustan trikoon, joka on myös Ommelliselta.


Ja ne housut. Ne on edelleen ompelematta.

- Riikka

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kirahvi-paita

Silloin tällöin tulee kankaita, joita on vain pakko saada. Ommellisella niitä on aika usein. Yksi niistä on Giraffe -joustocollege.

Käytin kaavana jo suosikiksi muodostunutta Ottobre -lehden 2/2015 Faded stripes -kaavaa. Olen ommellut alkuperäisellä kaavalla jo yksi, kaksi ja kolme paitaa. Viime kesänä tein ensimmäisen paidan, jossa pidensin helmaa. Pikkujouluihin ompelin toisen vastaavan. Parhaillaankin istun mekossa, johon käytin pohjana samaa kaavaa. Giraffe -paidan tein helmaa pidentämällä.

Giraffe -joustocollegea laitoin paidan takaosaan.



Etuosan ja helman ompelin meleeratun harmaasta joustocollegesta.



Olkiin ja kanttauksiin käytin Triangle -joustocollegea. Myös nämä kankaat löytyvät Ommelliselta. Välihuomautuksena todettakoon, että aika vaarallista, että Ommellinen muutti vielä lähemmäksi kotiani!


Lomailin tämän viikon ja olin veljeni luona käymässä. Kyllä se Haaga vaan on ihana paikka. Ensi viikosta tuleekin jännittävä, kun vaihdan töissä hetkeksi uudenlaisiin hommiin. Mukavaa viikkoa!

- Riikka

perjantai 19. toukokuuta 2017

Taitettava kassi

Olen joskus saanut liitolta näppärän kassin, jonka voi taitella kasaan ja sulkea nepparilla. Sitä on ollut kiva kuljettaa käsilaukussa. Kassi alkaa olla jo rähjääntynyt ja onhan se muutenkin ruma, kun siinä törröttää liiton logo. Niinpä ajattelin ommella uuden. Tilasin PaaPiilta Ketut -puuvillakangasta. Kuosin on suunnitellut Anniina Isokangas. Tein myös vuorin samasta kankaasta.


Kassin alaosaan ompelin napinläpisuikaleen, jotta kassin saa siististi taiteltua käsilaukkuun.


Tein samanlaisen äidille äitienpäivälahjaksi. Minun oli tarkoitus kirjoittaa tästä ohje, mutta innostuin ompelemaan niin vauhdilla, että unohdin ottaa kuvia ompeluvaiheista. Saa nähdä, jos innostuisin ompelemaan vielä yhden kassin.

Mukavaa viikonloppua!

- Riikka

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappureleet

Vietin vappua juhlimalla Hannan syntymäpäiviä. Juhlaan piti pukeutua lempivuosikymmenen mukaisesti. Valitsin 70-luvun, koska onhan juhlan sankari syntynyt silloin, niin kuin minäkin. Ajattelin myös, että niistä vaatteista tulisi sellaiset, että voisi käyttää myös muulloin. En voisi kuvitella pukevani kasaria tai ysäriä.

Ompelin joustofroteesta hameen, jonka kaava on oma. Joustocollegesta tein paidan Jujunan Hanna -kaavalla. Mikäs muu kaava Hannan juhliin olisikaan sopinut!


Sukkahousut ja neuletakin löysin Lindexistä. Kengät ostin Aleksi 13 loppuunmyynnistä. Kaulakorun olen tehnyt joskus aiemmin. Pipon virkkasin jo tutulla Pipon ytimestä popcorn-pipon ohjeella. Lankana oli Louhittaren luolan Väinämöinen, väri leikki.




Rannekorut olen myös tehnyt joskus aiemmin, mutta hyvin sopivat värimaailmaan. Tein kukkapinnit virkkaamalla kukat ja liimasin ne pinneihin.


Minulla oli myös samantyyliset virkatut korvikset, vaikka en ei hiusten alta näykään. Myös ne olin tehnyt aikoja sitten.

Kiitos ihanista juhlista Hanna <3 Hyvää vappua kaikille!

- Riikka