tiistai 31. toukokuuta 2016

Kevään keskeneräisistä tuli kesän keskeneräinen

Osallistuin Silmukan saalistus -blogin kevään keskeneräiset -haasteeseen.


Kaapissani lojui kaksi työtä, joiden tekemiseen oli into lopahtanut. Tämä haaste olikin erittäin sopiva, sillä en tiedä milloin näihin olisi muuten tullut tartuttua. Haastoin itseni virkkaamaan loppuun varrasvirkkaus -huivin ja isoäidinneliövillatakin.

Aloitin huivista, sillä isoäidinneliöihin oli kyllästymisaste suurempi. Kun puuhaan ryhtyi, niin varrasvirkkaus muuttuikin ihan mukavaksi.

Ja jippii! Siitä tuli valmis!


Lankana huivissa on Novitan Huurre.



Sitten se isoäidinneliövillatakki. Hmmm... En onnistunut. Viihdyin liikaa korulaatikoilla ja ompelukoneen ääressä, että olisi aika riittänyt takin loppuun virkkaamiseen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että villatakkikin on edistynyt. Olen virkannut paloja lisää ja saanut takakappaleen koottua. Lankana olen käyttänyt Louhittaren luolan Tuulen tytär -lankaa, joka on merinovillaa.


Matkan varrella ajatus muuttui, että jospa tekisinkin villaliivin. Sitten tämä saattaisi joskus valmistua, ennen kuin villatakin saaja kasvaa takista ulos =D Tämä tulee siis lapselle. Etupuolelle olen ostanut hakaset kiinnitykseen. Helmaan, etukappaleen reunoihin ja kaula-aukkoon ajattelin virkata pylväitä.

Kiitos Silmukan saalistus -blogille hienosta haasteesta!

- Riikka

PS: Yhtään ei mennyt viime tippaan!

3 kommenttia:

Kommenttisi piristää päiväämme!